Ahditus on lisääntynyt, sairaslomaa oon saanu, raihottavia napsinu suuhuni,itkeni...
Mä oon tällä hetkellä tosi huonossa jamassa, ja yritän koko ajan nousta tästä paskasta,
mutta tuntuu että voimat on loppunu. Kaikki johtuu siitä.. Makesta.
Mä haluun kertoa nyt oikeasti millanen Make oli mua kohtaan..
Mun elämästä ne 4kk oli yhtä helvettiä. Luulin että oikeasti löysin unelmien ihmisen elämääni,
joka jakaisi surut ja hyvät asiat. Niin ei todellakaan ollut.
Kun muutimme yhteen, näin pedon oikeat kasvot. Alussa luulin että se oli ohi menevää,
johtui ehkä muutto stessistä, koska sitä minulla oli ainakin pari päivää kuin muutimme.
Kaikki kamat oli hujan hajan, Tekemistä riitti.
Ehkä ensimmäinen viikko meni hyvin, mutta sen jälkeen kaikki oli yhtä helvettiä.
Tajusin vasta myöhemmin miksi hän teki niin, mutta tänäänkin se satuttaa minua ja ahdistaa,
koska olen pikku hiljaa pystynyt puhumaan terapiassa niistä.
Mun on hirveen vaikeeta kirjottaa niitä tähän... Koska minuun sattuu.
Parin viikon jälkeen muutosta, hän alkoi määräillä minua kuin tavaraa.
En saanut nähdä kamuja, tai pitää niihin yhteittä. Jos olin koneella ja juttelin kaverin kanssa hänen piti nähdä mitä kirjoitin. Samoin myös jos puhuin vaikka äidin kanssa, hänen piti olla vierellä, ja kuunteli koko ajan mitä sanoin tai vastasin. Sen takia minun piti salassa laittaa viestiä kamuille ja mennä jonnekkin puhumaan äitini kanssa, että sain puhua rauhassa.
Sen takia edes koulussa en uskallanut jutella kenellekkään koska hän oli jo pari miespuolista kaveria sen takia lyönyt turpaan, tai jotenkin muuten käynyt käsiksi. Ja joo ollaan samassa koulussa.. ja vielä samassa luokassa silloin.
Itse sen saanut edes lähteä yksin lenkille, muuten hän alkoi uhkailemaan kaikella. Ja usein miten jätin lenkin sitten tekemättä. En saanut olla yksin. Häntä ei ikinä miellyttäny minun tekemä ruoka, se oli joko paskaa tai ei kelvannut. En ikinä saanut mitään kiitosta mistään. Jouduin tekemään kaikki kotityöt, Tiskata, imuroidan, luutulta, pestä wc, pyykit, jouduin myös hoitamaan kaikki laskut.
Monesti sanoin hänelle että hänellekkin kuuluu kotityöt ja muut hommat. Sain aina ilkeitä vastauksia "MIKÄ VITUN ORJA MINÄ OLEN?! MINÄHÄN VASTA TEIN LUMITYÖT, HETI KUN TULLAAN KOTIIN JOUDIUN TÖIHIN!" Se joka kerta olis tuota, että hän oli tehnyt jotain tarpeeksi.En enää parin kerran jälkeen uskaltanut kysyä, koska tuntui että en saisi kysyä edes sellaista. Välillä pelkäsin että hän lyö minua. Koska heitteli usein tavaroita seinille tai löi kättään pöytään.Elin pelossa.
Lopulta se oli että en saanut kuunnella omaa musiikkiani, lukea, piirtää. Jos piirsin oli aina jotain mitä olin tehnyt väärin. Pukeuduin aina väärin, meikkasin aina väärin.En ollut ikinä hyvä.
Omatuntoni oli aivan paskana. Viiltelin pitkästä aikaa, koska olini oli aivan paska.
En enää saanut käydä suihkussa yksin ja jopa tarpeillani, jos en päästänyt häntä mukaan, alkoi uhkailu että hänellä on parempaa seuraa. En saanut mennä ikinä nukkumaan milloin halusin. jos en edes katsonu häneen ja käänsin kyljeni, hän repi minut että katsoin häntä, ja aina hänellä olis silloin asiaa. Minua inhotti koska piti olla vastentahtoa hänen lähellään. Minun piti aina kehua häntä, joka inhotti minua.
Aina hän oli parempi kuin minä. Kun ajoimme aina hänen autollaan kouluun, kun minä ajoin, ajoin aina paskasti, että en osaa ajaa. Pari kertaa huusin että kun minä ajan, niin minä ajan, eikä tarvitse koko ajan kommentoija. Silloin hän aina huusi takaisin ,uhkaili jättää tien varteen koska auto oli hänen. Oppitunneillakin hän määräili minua, ja ei jättäny minua ikinä silmistään. Sen takia olin todella yksinäinen ja ahdistunut.
Aivan kun nurkkaan olisi ahdistunut villi susi, joka jossain vaiheessa menettää halunsa olla laupea,
ja näyttää pedon.
Olin sisälläni ahdistunut, ja vihainen. Tuntui kuin olisin joku räsynukke, jota joku tivolin herra ohjailee miten haluaa. Tappelimme usein samoista asioista,mutta hän ei ikinä nähnyt virhettä itsessään, minä olin se virhe. Minä olin kaiken paha. Monesti pelkäsin että hän käy käsisiksi kunnolla, usein miten kun olin nukkumaan menossa, hän käskytti mitä tehdä. Vaikka sanoin aina "Ei nyt, haluan ruveta nukkumaan". Useasti aamulla olin väsynyt, en jaksanut edes meikata, tai pestä hampaita, koska olinhan se turha.
Onneksi vanhempani huomasivat huonon oloni, ja sain voimaa siitä.
Yhtenä koulu päivänä kuin meidän luokka piti mennä jakaamaan ruokaa autoilla vanhuksille.
Joka oli minulle jo tuttua viimevuodesta. Meidät jaettiin ryhmiin, koska minulla ja hänellä oli vain B korttin, olimme kuskit. Kuskiin tehtävä oli viedä ruoka kohteeseen jossa apukuskit vievät sen asiakkaalle. Ja kuskilla on sitä varten puhelin jos esim. mummo ei avaa ovea. niin soitetaan kotihoitoon. Kuskin homma on myös olla mukana apukuskien kaverina. Koska kuskilla isoin vastuu.
Kuulin Maken apukuskeislta että make ei tee työtään. Sanoin pojille että odottavat paikalla missä autot lastataan, niin sanon hänelle että työt pitää tehdä.
Kun ajoin oman ryhmän kanssa paikalle, menin suoraan hänen luokseen, hän istui autossa naama mursunvitulla, ja sanoin "Kuule, kun ollaan tekemässä työtä se tehdään kunnolla, ja teet oman osuutesi, kiinnosti se paskan vertaa tai. Tee nyt saatana ne omat hommat.!" Olin itse niin vihainen hänelle, kuin joudun paimentamaan kuin pientä pentua. Silloin hän näytti oikean itsensä. Hän haukkui minut siinä ja lähti vihaisena pois, niin että koulun autosta kumit paloivat vasten asfaltia.
Otin hänen apukuskinsa, ja soitin opetttajalle, kerroin tilanteen, ja menin porukalla koulun varastolle.
Siellä ajoin autoin parkiin, ja menin selittäämään opelle paremmin tilanteen. Sovittiin että menen oman porukkani kanssa viemään loput.
Olimme lähdössä juuri pihasta kun hän tulee auton eteen, lyö auton etumusta nyrkillään, sanoo jotain minulle. Kaasutin ja tööttäsin pari kertaa, että pois tieltä. Olin jo peloissani, koska en ikinä ollut nähnyt olevan noin vihainen... toinen apukuski aukaisi ikkunan ja sanoi "siirry!" Kuulin kuinka hän vain sanoin "Turpa kiinni, mulla on asiaa tuolle yhelle ja se ei lähe minnekkään". Minua pelotti, pari kyynneltä taisi tulla, onneksi opettaja tuli siihen ja sanoin että väistyy niin pääsen tekemään sen laiskan hommat. siinä se uhkaili käydä jo opettajan päälle ja hakata sen. ja kaikkea. Tilanne riistäity käsistä. Siihen tuli vielä enemmän opettajia, sen jälkeen hän teki arvaattoman liikkeen, tuli minua kohti, opettaja tuli onneksi väliin.
Mietin melkein aina mitä olisi tahpahtunut jos opettajaa ei olisi ollutsiinä....
Menin siitä sitten tekemään homman loppuun, itkin. olin aivan kauhuissani.
Kun tulin takaisin, opettaja tuli siihen. Itkin ja sanoin että en halua nähdä sitä. Pääsin opettajan huoneeseen, jossa itkin vain, olin hysteerinen, sillon älysin että hän oli narsisti.(sika)
Silloin tajusin erota hänestä... Mutta luulin että se olisi ohi sen jälkeen kun otin eron, ei todellakaan.
Menin silloin porukoilleni yöksi, koska en halunnut olla hänen kanssaan enää yhtään. nähdä hänen vittuimaista naamaansa.
Sinä iltana hän ilmeistyi porukoiden pihaan ja uhkasi tappaa itsensä, ja kaikkea sekavaa.
Hän laittoi koko ajan viestiä puhelimeen ja käski mitä minun piti tehdä. Vanhemmat joutuivat soittamaan poliisit paikalle, ja sanoivat isälleni joka jutteli heidän kanssaan mitä oli tahpahtunut.
Sen jälkeen jouduin vaihtamaan puh. numeroni uuteen, koska hän ei jättänyt minua rauhaan.
Kaiken tämän jälkeen olen ollut rikki, ahdistinut ja epätoivoinen. Olen käynyt terapiassa monesti,
kertomassa mitä hän on tehnyt, ja tähän mitä olen kirjoittanut on vain pintaa. Koska en yksin kertaisesti pysty kirjoittamaan kaikkea tähän, koska ne koskevat on niitä on vain liikaa.
Eniten mikä tässä ahdistaa se että se narsisti sika ei tajua että on tehnyt väärin,
heillä ei ole katumusta. Se saa minut itkemään, ja huuhtamana tuskasta.
Kaikki mitä se sika on tehnyt minulle, koskee vielä montakin vuotta.
Tuntuu kuin käsistäni taas valuisi se elämä minkä olin rakentanut monta vuotta ehjäksi.
Pelkään nykyisin miesten kosketusta, koska hän myös käytti minua seksuaallisesti hyväksi...
Päivä päivältä elän, joskus jaksan hymyillä,
joskus taas tuntuu siltä että ahdistaa liikaa, edes olla kaupassa, tuntuu kuin ihmiset pystyisivät lukemaan minua. Olen pitkästä aikaa haavoittuvainen.
Haluaisin nousta tästä paskasta,
mutta se vie oman aikansa...
Haluan olla vahva,
mutta arvet ovat liian syvät,
hoivaan niitä,
mutta silti ne eivät parene.
Tuntuu kuin olisin ollut ikuisuuden jossain,
mustassa paikassa.
Yksin,
haavoittuneena.
Mutta sen tiedän,
vain minä itse,
voin nostaa itseni ylös.
Minun pitää olla itse sotilas,
joka voittaa oma sotansa.
Haavoineen.
Uskon että elämässä
on vielä jotain hyvää,
jossain...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti