Kourallinen tabuja

Löysin eilen kirjastosta mielenkiintoisen kirja, koulu työn ohella. Tehtävä oli etsiä kirjastosta mikä lyyttyi liikuntaa, terveyteen, seksuaalisuuteen tai hyviin elämän tapahoihin. Ajattelin että etsin käsiini seksuaallisuuteen liittyvän kirjan, mutta mieleni muuttui kun löysin mielenterveys osastolta itsemurhista käsittelevän kirjan, luin hetken sitä, ja silloin tiesin että tämä on pakka saada ja lukea.
Kirjan nimi oli Kourallinen tabuja,Kertomuksia itsemurhista.

Kirjassa suomalaiset ihmiset kertovat itse kuinka ovat selvinneet kun ovat yrittäneet tappaa itsensä myös oli tarinoita kun joku läheinen tekee itsemurhan. Tarinat koskettivat minua paljon, tuntui aina välillä että luen itse omaa tariinaani. Kirjassa myös ihmiset kertoivat kuinka ovat joutuneet tälläiseen ratkaisuun ja kuinka ovat päässet yli siitä, ja hyväksymään itsensä sellaisina kuin ovat.

Minusta oli myös kiva kun kirjaan oli upotettu eri biisijen sanoja aivan mustille sivuille. Kirja on myös aika tuore, painettu 2014 vuonna. Kuin luin kirjan melkein yhdessä päivässä, rupesin miettimään omia itsemurha yrityksiä. Osasin niin hyvin samaistua näiden ihmisten tunteisiin ja oloihin, tiesin millaista on olla masentunnut ja kun tuntuu että helpointa on kuolla pois oman käden kautta.

Mutta vieläkin ainakin omasta mielestäni, suomessa on tabu itsemurha. Siitä ei puhuta, ja meille aina sanotaan että on lotto voitto syntyä suomeen, Muka hyvinvointi valtio, kaikki on harhaa, kun esirippu laskeutuu, totuus nähdään. Suosittelen ehdottomasti lukemaan tän kirjan, itselleni tuli sellainen tunne, että hei enhän minä täällä yksin kampaile. Meitä on monia , jotka tarvitsevat apua ja tukea. 

Eiku viikonloppuja!

Kun kaikki ei mee kun elokuvissa

Miten mulla menee tällä hetkellä?
En voi sanoa ainakaan että hyvin. Oma henkinen vointi on ollu isolla koitoksella kun koulu on alkanu. Kuukaus koulua on jo käyti, ja tuntuu että ahdistus vain lisääntyy. Ja puran sitten sen paskan olon Japeen tai huudan turhaan Paronille pienistä asioista. Toki pyydän molemmilta anteeksi.
Myös tuntuu että Paroni tietää että mulla on paha olla. Tulee viereen sohvalle tai sängylle, ja yrittää piristää esim. nuolemalla naamasta tai kirputtamalla. Eniten helpottaa se että saan vain ottaa Paronin kainaloon ja silittää sitä mielin määrin.

Olen innostunut muokkavaan kivoja kuvia Paronista

Mutta oloni on mennyt päivä päivältä huonommaksi. Koulussa tunnen itseni ulkopuoliseksi. Kun istun luokkaan ennenkun alkaa tunti, kukaan ei tule istumaan edes lähellekkään. Monet luokkalaiset vittuilevat kun en kuulemma osaa ajaa kuorma-autolla. Pari tyyppiä puhuu musta paskaa. 

Turha edes sanoa opettajalle siitä, koska asiaa ei käsitellä millään tavalla. Yksi kyrpä  opettaja jaksaa minua mollata koska olen nainen "miesten alalla". 

Eipä paljon huvita lähteä kouluun. Eikä siellä muutenkaan koulussa tehdä juuri mitään. Erittäin kiva viettää päivä yksin. 

Eilen sainkin pahan ahdistuskohtauksen, ja käsikin sai pari arpea lisää. Itkin myös eilen melkein koko illan kun pääsen koulusta. Onneksi sain purkaa jotenkin omaa oloa Japelle. 

Tunnen itseni tällä hetkellä väsyneeksi ja epäonnistuneeksi ihmiseksi. Tuntuu vain että en enää jaksaisi tätä.. Nytten olenkin vain 2 viikkonloppua nukkunut melkein koko ajan. Vaikka nukkuisin sen 10h yöunet, tunnen itseni vieläkin väsynyt.

Tiedän itse jo että kohta että rohmahdan pahasti taas alas. 

Alan olla väsynyt